Saunalautta Lohjanjärvellä.
Houseboat Lohjan Helmi toteutetaan jäätelökioskeja pyörittävän perheyrityksen yhteisellä ideoinnilla ja ponnistuksella. Yritys on nimeltään R & S Tiimi Oy, joka perustettiin 2018. Yrittäjäpariskuntaa, Reaa ja Jarmoa yhdistää rakkaus vesistöihin. Rea on kasvanut Näsijärven rannalla ja Jarmo taas on ollut vuosikaudet rakentamassa ja huoltamassa veneitä Taalintehtaalla. Pariskunnan tavatessa Sakella oli Tinka- niminen vene, josta tuli tärkeä osa parin yhteistä taivalta ja on osaltaan innoittanut myös Houdeboat Lohjan Helmen suunnittelua.
Rea ja Jarmo ihastuivat Lohjanjärveen ja maisemiin heti tänne muuttaessaan. Unelma asuntoveneestä oli muhinut mielessä jo muutaman vuoden Pojilla ja Jarmolla ideoinnin tasolla. Konkreettisesti suunnitelmat nytkähtivät liikkeelle elokuussa -20 yrityshautomo Novoconin tuella, jonka seurauksena hihat pantiin heilumaan! Venettä rakentavat Jarmo ja Juha-Matti.
Näistä lähtökohdista syntyy ainutlaatuinen Houseboat Lohjan Helmi, joka mahdollistaa elämyksen kokea Lohjanjärvi aivan uudella tavalla.